Palvelut

Keskity asioihin, joilla on merkitystä kun rekrytoit ja kehität henkilöstöä. Rekrytoi alustamme kautta itse tai anna meidän hoitaa koko rekrytointi.

Ura

Löydä työnilo ja menestys avointen työpaikkojemme sekä urapalveluidemme avulla.
clevry_screens03

Blogi

3 min read

Hyvistä myyjistä on pula, miten saada nuoret innostumaan työstä myynnissä?

21 lokakuuta 2019

Avoimia työpaikkoja läpi kahlatessa ei voi olla törmäämättä erääseen ilmiöön: Yrityksissä on kova tarve hyville myyjille. Samaan aikaan monilla nuorilla on haasteena työllistyä ja saada ura käyntiin. Kyseessä on kohtaamisongelma, jossa myyntitiimit ovat vailla innokkaita tekijöitä, ja työnhakijat vailla innostavaa työtä. Mistä tämä johtuu? Kysyntä myyjistä on valtava, mutta tarjonnassa on tapahtunut sukupolven vaihdoksen myötä muutos. Milleniaalien on osoitettu työskentelevän eri lailla, kuin aikaisemmat sukupolvet. Motivaatiotekijät sekä odotukset ja vaatimukset työlle ovat muuttuneet, eikä samoilla asioilla enää hurmata työnhakijoita. Nuorien ennakkokäsitykset sekä väärin kommunikoitu kuva työstä myynnissä on varmasti esteenä molemmin puoleisen tarpeen täyttämiseen.

 

Pitävätkö ennakkoluulosi myyntityöstä paikkansa?

Usein työnhakijan mielikuvat myyjän työstä eivät vastaa todellisuutta. Työn saatetaan nähdä olevan turhan aggressiivista, jatkuvaa vastoinkäymisten ja torjunnan täytteistä puurtamista, jota tähdittää jatkuva paine suorittamisesta ja tuloksellisuudesta. Monilla ensikosketus myyntityöstä onkin ollut työ feissaritehtävissä tai telemarkkinoijana. Tämän lisäksi populaarikulttuurissa myynti on monesti esitetty raakana ja äärimmäisen kilpailullisena työnä, mikä saattaa olla osatekijänä pelottamassa pois potentiaaliset osaajat, kun kokemusta ja itsevarmuutta ei ole vielä kertynyt.

Todellisuudessa myyntitiimit ovat keskenään hyvin erilaisia työympäristöjä yrityskulttuurista ja toimintatavoista riippuen, aivan kuten kaikki muukin työ. Myyntiä tehdään lähes joka alalla ja esimerkiksi pelialan startup -yrityksen myyjän ja konservatiivisen konsulttifirman myyjän työssä on melko erilainen ote. Parempi ja todenmukaisempi näkökulma myyntiin on, että se on monesti se tiimi yrityksessä, jossa on eniten juuri milleniaalien arvostamaa vapautta. Omalla työpanoksellaan voi täysin vaikuttaa omaan vastuunkantoon ja työn laatu näkyy konkreettisesti tuloksessa.

Myyjällä on aina uutta opittavaa ja myyntitiimissä itseään pääseekin kehittämään jatkuvasti. Onnistumiset myyjän työssä vaativat monesti luovuutta, ihmissuhdetaitoja ja ongelmaratkaisukykyä. Monille nämä eivät välttämättä ole taitoja, joita ensimmäiseksi tulee mieleen mietittäessä, mitä myyjänä menestyminen vaatii. Talon ulkopuolelta mukaan otetut, tuoreimmalla osaamisella varustetut nuoret aivot keksivät usein erilaisia lähestymistapoja ja ratkaisuja, kuin mitä ollaan jo totuttu käyttämään. Ihmissuhdetaidot taas kehittyvät, sillä myyjänä kohtaa useita erilaisia persoonallisuuksia, joiden kanssa vuorovaikutuksessa on otettava huomioon eri asioita.

Myyjän työssä tutustuu moniin erityyppisiin organisaatioihin ja luo kokonaisvaltaisen ymmärryksen liiketoiminnasta. Vaikka myynti ei lopulta olisikaan se suurin intohimo, antaa työkokemus myyjänä loistavan pohjan uralle ja siirtyminen muihin työtehtäviin on helppoa. Monesti myyjät ovat työssään paljon tekemisissä lukuisten yritysten eri tiimien päättäjien kanssa, joten myyjillä on hyvin laaja kontaktiverkosto. Näistä arvokkaista suhteista on hyötyä koko loppuelämäksi uusia haasteita etsiessä.

 

HYVISTÄ MYYJISTÄ ON PULA, MITEN SAADA NUORET INNOSTUMAAN TYÖSTÄ MYYNNISSÄ?

 

Kuinka puhutella milleniaaleja niin, että he suhtautuisivat vastaanottavaisemmin myynnin tehtäviin?

Nuoria motivoi työ, jossa he voivat aidosti vaikuttaa asioihin. Myyjä vaikuttaa työllään suoraan koko yrityksen tulokseen ja kasvuun. Studentworkin tuottaman Nuoret osaajat työelämässä -tutkimuksen mukaan 87% vastaajista piti työn merkityksellisyyttä palkkaa tärkeämpänä. Myyjän työn merkityksellisyys ei muodostu ainoastaan yrityksen liiketoiminnan rakentamisesta. Myyjä tekee merkityksellistä ja hyvää työtä, kun hän kykenee ymmärtämään asiakkaan haasteet ja pystyy tarjoamillaan ratkaisuilla helpottamaan asiakkaan elämää.

Itsenäisyys, vapaus ja joustavuus puhuttelevat nuoria. He eivät kuitenkaan välttämättä tiedä, että ne toteutuvat usein eniten juuri myyjän työssä. Myyjän viikon ohjelma ja kalenterin sisältö rakentuu hyvin pitkälti omien valintojen ja oman aktiivisuuden mukaan. Joustavuutta myyjälle taas tuo mahdollisuus liukuvuudesta työtunneissa sekä etätyömahdollisuus. Myyjän työhön liittyy siis suurelta osin yrittäjähenkistä vastuunkantoa ja vapautta. Milleniaalien nähdään olevan melko yrittäjähenkisiä, joten näiden elementtien toteutuminen myyjän arjessa on syytä tehdä selväksi.

Nuoret arvostavat työssään nykyaikaisia työkaluja ja haluavat hyödyntää työssään modernia teknologiaa ja tämän päivän relevanteimpia välineitä. Myyjän työtehtävistä välittyy monesti vanhanaikainen kuva, vaikka todellisuudessa toimintatavat ja jokapäiväisessä työssä käytetyt työkalut sekä ohjelmistot myynnin tehtävissä kehittyvät jatkuvasti muun kehityksen mukana. Onkin hyvä tuoda konkreettisesti nämäkin puolet haetun roolin tehtävissä esille.

Nuorille kannattaa kertoa avoimesti yrityskulttuurista. Se määrittää hyvin paljon myyjän työtä, ja kun kulttuuri on oikealla tavalla kommunikoitu, saatetaan yhteen parhaiten työympäristöön istuvat ihmiset. Usein työpaikkailmoitukset jäävät persoonattomiksi ja hukkuvat lukuisten muiden myyjähakujen sekaan, mutta yrityskulttuurin esiin tuominen toimii hyvänä erottautumistekijänä. Kun käsitys työilmapiiristä ja arvoista on kirkkaampi, on yrityksestä helpompi muodostaa mielipide sekä luoda siihen suhde.

 

Nuoret Osaajat työelämässä -tutkimuksestamme voit lukea lisää nuorten ajatuksista ja asenteista työtä kohtaan:

 

 


 

Pidä avoin mieli työtä etsiessäsi

Myyjän työ saattaisikin sopia sinulle todella hyvin, voit tietämättäsi olla juuri sitä, mitä myyntitiimeiltä puuttuu. Yhä useammin kuulee tarinoita huippumyyjistä, jotka eivät vielä opiskellessaan voineet kuvitellakaan itseään myyntityössä. Sittemmin kuitenkin se sisäinen huippumyyjä on löytynyt ja ennakkoluulot myyjän työstä osoittautunut vääriksi. Pitäkäähän siis avoin mieli seuraavan kerran, kun vastaan tulee avoimia paikkoja myyntityössä!

Kirjoittaja: Mikko Karjula, Presales Coordinator, Studentwork

Admin

Written by Admin