Kilpailun lisääntyminen ja digitalisaatio on tuonut mukanaan buumin erilaisten palveluiden ulkoistamiseen. Tämä on viime vuosien aikana ollut selvästi nähtävissä myös rekrytointipalveluiden ja henkilöstövuokrauksen suosion kasvuna. Yrityksissä ei ole aina aikaa, mahdollisuutta tai resursseja hoitaa rekrytointeja omin voimin, ja tällöin on hyvä kääntyä ulkoisen kumppanin puoleen. Keräsimme Clevryn rekrytoinnilta ja myyjiltä poimitut TOP 6 pointtia, miksi rekrytoinnin ulkoistaminen ja henkilöstövuokraus kannattaa.
#1 Enemmän aikaa ydintekemiseen
Teknologian ja jatkuvan tavoitettavuuden johdosta ihmiset ovat päivä päivältä kiireisempiä ja yhden ihmisen oletetaan hallitsevan kolmen ihmisen työtehtävät. Aikaa ylimääräisiin mutta kuitenkin pakollisiin ja tärkeisiin tehtäviin on vaikea löytää. Näihin erittäin tärkeisiin ja pakollisiin tehtäviin voidaan luokitella myös rekrytointi. Rekrytointi on monessa tilanteessa työläs ja aikaa vievä prosessi, jota ei kuitenkaan ole varaa hoitaa huolimattomasti.
Kun rekrytointi uskotaan ammattilaisten käsiin, aikaa jää enemmän oman ydinosaamisen hyödyntämiseen. Mahdollisuus fokusoida oma aika ja energia yrityksen menestyksen kannalta olennaisiin asioihin on menestyvän yrityksen elinehto!
#2 Henkilö on varmasti oikea rooliin
Pieleen mennyt rekrytointiprosessi voi pahimmassa tapauksessa maksaa yritykselle monia tuhansia euroja. Karkeasti arvioiden virherekrytointi voi maksaa yritykselle noin 30% työntekijän vuosipalkasta. Tämän lisäksi rekrytointiin käytetty aika on mennyt hukkaan ja me kaikki tiedämme, että aika on rahaa. Virherekrytointi voi myös pahimmillaan vaikuttaa koko henkilökunnan työmotivaatioon. Vastaavasti oikean henkilön löytäminen voi tuoda yritykselle huimaa välillistä tuottoa. Onnistunut rekrytointi usein myös vaikuttaa positiivisesti työnantajakuvaan ja työhyvinvointiin.
Rekrytointia ja henkilöstövuokrausta tekevien yritysten ydinosaamista on tuoda yhteen yritys ja oikea osaaja. Henkilöstöpalveluala on kuitenkin ollut pitkään hyvin CV -vetoista, ja koulutukselle sekä koville taidoille (eng. hard skills), kuten tietoteknisille taidoille on asetettu tarkat vaatimukset. Clevryn uniikki tapa tuoda pehmeät taidot mitattavalla tavalla osaksi jokaista rekrytointiprosessia nostaa todennäköisyyttä valitun hakijan erinomaiselle työssä suoriutumiselle. Pehmeät taidot (eng. soft skills) ovat henkilökohtaisia kykyjä, taitoja tai toimintamalleja jotka kytkeytyvät yksilön persoonallisuuteen ja kognitiiviseen kyvykkyyteen. Nämä ominaisuudet kuten empatia, sopeutumiskyky, kommunikaatio ja kriittinen ajattelu vaikuttavat tapaamme tehdä työtä ja siihen miten olemme vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Pehmeät taidot ennustavat tutkimusten mukaan työssä menestymistä huomattavasti korkeammalla tasolla kuin kovat taidot.
Haluamme myös varmistaa, että tehtävään valittu hakija saa erinomaisen aloituksen uudessa työssään. Clevryn Onboarding -raportti auttaa esimiehiä tunnistamaan tehokkaimmat tavat, joilla motivoida ja sitouttaa uusia työntekijöitä, sekä kuinka hyödyntää parhaiten heidän vahvuuksiaan.
#3 Kanavat ja verkostot oikean tekijän löytymiseen
Henkilöstöpalvelualan yrityksellä on käytössään laajat verkostot ja lukuisia kanavia timanttisten kandidaattien löytämiseen. Rekrytoijat tietävät mistä kanavasta juuri sinun yrityksesi tarpeisiin löytyy oikea osaaja. Ilman kumppania voi monissa näissä kanavissa viestiminen olla yrityksille todella kallista tai jopa mahdotonta.
Rekrytoijat käyttävät myös paljon aikaa niin sanottuun kaivuutyöhön, eli kandidaattien aktiiviseen etsimiseen eri kanavista. Clevrylla on oma yksikkönsä, joka tekee kaivuutyötä potentiaalisten kandidaattien parissa, mikä tarkoittaa sitä, että oikeita tekijöitä pyritään löytämään myös niiden osaajien joukosta, jotka eivät ole aktiivisesti työnhaussa. Ulkoistamalla rekrytoinnin saat siis käyttöösi asiantuntemuksemme lisäksi laajat verkostot ja kanavat oikeiden työntekijöiden löytämiseen.
#4 Laadukkaasti hoidettu rekrytointiprosessi
Kaikki työpaikkoja joskus hakeneet tietävät miten ikävää on odotella yhteydenottoa, jota ei valitettavan useissa tapauksissa tule. Huonosti hoidettu rekrytointiprosessi jättää työnhakijalle huonon kuvan yrityksestä ja tämä huono kuva leviää nopeasti työnhakijoiden keskuudessa. Laadukkaasti toteutettu rekrytointiprosessi palvelee hyvää työnantajamielikuvaa ja työnhakijakokemusta. Me Clevrylla hoidamme rekrytointiprosessin laadukkaasti maaliin, pitäen niin asiakasyrityksen, kuin työnhakijan jatkuvasti informoituna. Hoidamme myös ne vähemmän mukavat ei kiitos -ilmoitukset henkilökohtaisesti puhelimitse jokaiselle haastatellulle.
#5 Työntekijä nopeammin tiimiin
Usein, kun rekrytointitarpeita herää, oikean henkilön löytymistä ei haluta kauaa odotella. Ongelmaksi kuitenkin muodostuu, että resursseja rekrytoinnin ripeään hoitamiseen ei välttämättä ole ja tällöin rekrytointiprosessi voi kestää toivottua huomattavasti kauemmin.
Hakemuksia voi joihinkin tiettyihin rooleihin tulla valtava määrä ja näiden karsiminen on työlästä. Tieteellinen, roolikohtaisia arviointeja hyödyntävä rekrytointiprosessimme tehostaa suurien hakijamassojen seulontaa ja auttaa varmistamaan, että parhaat hakijat jatkavat prosessissa. Clevryn rekrytoijat suorittavat haastattelut strukturoidun haastattelumallin avulla, mikä yhdistettynä psykometrisiin arviointeihin lisää onnistuneen rekrytoinnin todennäköisyyttä huomattavasti. Seuraava askel on haastatteluaikojen sopiminen ja itse haastatteluiden järjestäminen. Asiakkaan tehtäväksi jää suorittaa lopullinen henkilövalinta esitellyistä kärkiehdokkaista, ammattitaitoisten rekrytoijiemme tuella. Ulkoistamalla rekrytoinnin lyhennät rekrytoinnin läpimenoaikaa ja varmistat, että juuri oikea osaaja löytyy tiimiisi nopeasti ja tehokkaasti.
#6 Riskitön henkilöstövuokraus
Henkilöstövuokraus tarjoaa yrityksille loistavan ratkaisun täyttää avoin paikka riskittömästi ja helposti. Etuna henkilöstövuokrauksessa on kustannustehokkuus, joustavuus sekä ajansäästö. Hoidamme puolestasi rekrytoinnin lisäksi kaikki työsuhteen ylläpitoon liittyvät toiminnot ja työnantajavelvoitteet, kuten palkanmaksun, sairauslomat, vakuutukset ja muut hallinnolliset toimet. Meille Clevryllä on tärkeää, että vuokratyösuhteessa toimivat konsulttimme ovat tyytyväisiä työssään. Consultant Care -tiimimme on linkki työntekijän ja asiakasyrityksen välillä. Tiimi tukee konsulttejamme ja auttaa kaikissa työsuhteeseen liittyvissä asioissa.
Haluatko kuulla lisää datavetoisista henkilöstöpalveluistamme? Ota meihin yhteyttä, niin kartoitetaan tarpeesi!