Työnantajamielikuvan syntymiseen kytkeytyy suurempi vaikuttamisen sekä merkityksellisyyden näkökulma; esimerkiksi työntekijän kokemukset, vaikutus- ja kehittymismahdollisuudet. Merkityksellinen työnantajamielikuva syntyy kuitenkin vasta tekojen kautta – mitä meillä on ja miten me elämme arkeamme.
Valmistaudu tärkeimpään: miksi juuri meille kannattaa hakea töihin?
Nykyajan työelämässä hakijat miettivät urasiirtojaan lähes kaikkena muuna kuin rahassa mitattavina asioina. Palkka ja palkitseminen ovat tärkeitä asioita, mutta muut asiat ovat monesti merkityksellisempiä. Työnhakijat tutustuvat aktiivisesti rekrytoiviin yrityksiin, käyvät somekanavat ja kaveripiirit läpi hakien mielipiteitä yrityksistä. Moni on yhteydessä rekrytoivaan yritykseen ja itsensä esittelyn lisäksi kysyy, miksi yritykseen kannattaa hakea. Tähän kysymykseen valmistautuminen on rekrytoijalle ensiarvoisen tärkeää. Epämääräisen näköalapaikan tarjoaminen tai kivan palkan lupaaminen eivät enää työnhakijoille riitä.
Työpaikan maineen suhteen työnhakijat uskovat yritysten työntekijöihin enemmän kuin yrityksen johtoon. Siksi työnhakijoiden houkuttelemiseksi kannattaa vahvistaa nykyisten työntekijöiden positiivisia kokemuksia ja intoa kertoa yrityksestä hyvää. Puskaradion merkitystä ei pidä aliarvioida.
Hakijakokemus rekrytoinnin ja työnantajamielikuvan keskiössä
Työnantajamielikuvaan on panostettu jo pitkään, sillä se houkuttelee parhaat työntekijät yrityksiin. Tarpeeksi moni ei ole kuitenkaan ymmärtänyt, miten suuressa roolissa työnhakijan hakijakokemus on työnantajamielikuvan kannalta. Markkinointiviestinnän tuottama ensivaikutelma yrityksestä ei riitä pitkälle työnhakijoiden peilatessa työnantajamielikuvaa siihen, millainen kokemus heille syntyy hypätessään hakuun mukaan. Rekrytointiprosessi onkin avainasemassa työnantajamielikuvan rakentumisessa ja voi pahimmillaan romuttaa sen. Hakijakokemukseen tulisi panostaa yhä enemmän, sillä uskomme vahvasti, että tulevaisuudessa parhaat tekijät houkutellaan mukaan mutkattoman työnhaun avulla.
Työntekijät, jotka tulevat työpaikallaan arvostetuksi, viihtyvät paremmin ja pysyvät näin myös työpaikassa pidempään. Hyvällä hakijakokemuksella on merkittävä vaikutus sisään tulevien hakemusten määrään ja laatuun. Tämä on korostunut huomattavasti sosiaalisen median aikakaudella, jolloin kokemuksia työnhausta jaetaan esimerkiksi LinkedInissä. Hyvä hakijakokemus liittyy kokonaisvaltaisesti yrityksen menestykseen, ja tämä korostuu erityisesti silloin, kun osaajista käydään kovaa kilpailua.
Hyvän hakijakokemuksen ei tulisi kuitenkaan koskea vain heitä, jotka etenevät rekrytointiprosessin viimeisille kierroksille, vaan sen tulisi koskea kaikkia, jotka hakevat avointa työpaikkaa. On tärkeää, että kaikille hakijoille jäisi rekrytointiprosessista positiivinen kokemus huolimatta siitä, valitaanko heitä tehtävään vai ei. Liiketoiminnan näkökulmasta on tärkeää pitää hyvät suhteet kaikkiin sidosryhmiin ja levittää positiivista yrityskuvaa. On myös hyvä pitää mielessä, että jonain päivänä joku kandidaateista saattaa olla yrityksesi potentiaalinen asiakas ja tällöin haluat, että hänelle on jäänyt yrityksestäsi positiivinen mielikuva.
Panostamalla työnantajamielikuvaan…
-
Vähennät virherekrytointeja, sillä yritykseenne hakeutuu juuri teidän kulttuuriinne sopivat tekijät.
-
Vähennät rekrytointien tarvetta, koska työntekijät viihtyvät työssään, jossa kokevat tulevansa arvostetuiksi.
-
Luot hyvää pöhinää puskaradiossa, sillä myös ne, joita ei ole palkattu, näkevät yrityksenne positiivisessa valossa.
-
Nykyiset työntekijäsi toimivat brändilähettiläinä kertomalla positiivisia kokemuksia työnantajastaan.
-
Vahvistat yleistä hyvinvointia työpaikalla - hyvinvoivat työntekijät tekevät parempaa tulosta!
Ota yhteyttä, asiantuntijamme auttavat mielellään.