Soveltuvuusarviointi työmenestyksen ennustajana
Soveltuvuusarviointi nostaa rekrytointipäätöksen luotettavuutta, vähentää virherekrytointeja ja...
“ Ala vaikutti todella kiinnostavalta, ja ajattelin, että työskentely henkilöstöpalvelualan yrityksessä olisi hyvä yhdistelmä ihmisten ja numeroiden kanssa työskentelyä. ”
Susann työskentelee Clevryn taloushallinnossa, ja hän huolehtii asiakkaidemme laskuttamisen lisäksi vuokratyökonsulttiemme palkanmaksusta. Talushallinto ei kuitenkaan ollut Susannin ensimmäinen uravalinta.
"Taustani on kosmetiikan ja myynnin parista. Minulla oli oma yritys ja koulutin myyjiä. Tunsin kuitenkin, että työskentelisin mielummin numeroiden parissa, mutta halusin pitää sosiaalisen ulottuvuuden myös mukana. Päädyin sitten opiskelemaan kirjanpitäjäksi", Susann kertoo.
Opiskelujen loppuvaiheessa Susann päätyi yhteisen tuttavan kautta puheisiin Clevryn sisäisen rekrytoijan kanssa, ja asiat etenivätkin melko nopeasti.
"Ala vaikutti todella kiinnostavalta, ja ajattelin, että työskentely henkilöstöpalvelualan yrityksessä olisi hyvä yhdistelmä ihmisten ja numeroiden kanssa työskentelyä", Susann toteaa.
Susann kuvaa kirjoitushetkellä vajaan vuoden kestänyttä työskentelyään Clevryllä erittäin kehittäväksi ja hän korostaa, kuinka paljon hän on oppinut uutta ja todella kasvanut rooliinsa tänä aikana.
"Olen edelleen melko uusi palkanlaskijan roolissa, mutta olen saanut ja ottanut paljon vastuuta heti alusta asti. Olen hoitanut koko palkanlaskennan prosessin itsenäisesti, mikä on kehittänyt minua ammatillisesti valtavasti."
"Aloitukseni Clevryllä sattui keskelle pandemiaa, joten onboarding prosessini oli hieman poikkeava", Susann naurahtaa. Huolimatta siitä, että kaikki tehtiin etänä, en voisi olla tyytyväisempi onboardingiin ja saamaani perehdytykseen. Olen päässyt loistavasti sisään rooliini ja yrityksen kulttuuriin, ja tästä isoin kiitos kuuluu mahtaville uusille kollegoilleni. Minut otettiin lämpimästi vastaan ja kaikki olivat todella avuliaita", Susann kiittelee.
"Clevry on hauska ja energinen työympäristö, jossa olen todella viihtynyt", hän summaa.
Soveltuvuusarviointi nostaa rekrytointipäätöksen luotettavuutta, vähentää virherekrytointeja ja...